maanantai 14. maaliskuuta 2016

Seuralliset kaverukset ♥

Moikka! 
Tänään ajattelin kertoa kuulumisien lisäksi vähän tulevasta viikosta, viikosta 11. Eilikkä aloitetaas kuulumisilla. Tänään on maanantai ja viikonloppu meni aika pitkälti kokeisiin lukemisessa. Tänään on siis matikankoe. Mutta riitti kissoillekin aikaa, tottakai  ♥ Katsoin yhden elokuvan niin, että Sulo nukkui sylissä ja Vili nukkui vieressäni. Heh, pikku unikeot ♥

Tämä kuva on vuodelta 2K15 :)



 Kun yritin kerrata lauantaina kokeeseen, eräs sankari nimeltään Sulo päätti valita uuden nukkumispaikan kirjani päältä. Eivaan, ei se nukkunut, kiehnäsi siinä vaan kättäni vasten :) Sitten sunnuntaina Sulo yritti kerrtaamisen aikana tulla syliin... "Sulo nyt ei pääse" sanoin mutta... Kun pikku söpöläinen katsoo suurilla silmillään niin olihan se pakko päästää ♥ Heh, pidin siis hetken tauon ja otin Sulon siihen silitettäväksi.

Anteeksi kun on niin epätarkka kuva, tämäkin 2K15.
 Vili, pikku seurakissa on ollut nyt viimeaikoina todella ihmisläheinen. Tai siis on se muutenkin, mutta nyt jotenkin vielä enemmän. Jos vaikka äiti, isä ja veljeni ovat tunnin poissa, Vili menee jo ovelle kovasti raapimaan ja naukumaan, sama kuulemma jos minä olen poissa. Tai jos ollaan vaikka jossain oven takana, sama juttu. Mutta silloin kun kaikki ovat paikalla, niin Vili, kuin Sulokin ovat todella innoissaan ♥ Ja tottakai mekin nautitaan näiden kahden seurasta, mutta kun joskus ei vaan voi olla samassa tilassa, esim. opiskelun aikana, nukkumisen aikana u know :) Mutta ollaan me aika paljon yhdessä!

Sulo aurinkoisena päivänä 2K15 ☼
Niinkuin tuossa alussa sanoinkin, kerron myös tästä viikosta. Lähdemme äidin ja isän kanssa Helsinkiin torstai aamuna ja tulemme perjantaina. Lähdemme, koska menen semmoisiin tutkimuksiin. Se oli semmoinen vapaaehtoinen, johon jotkut pääsivät, ei siis mikään sairaus tms. :) 
Päätin mainita tämän, koska meitä vähän jänittää, miten Vili mahtaa pärjätä. Tai hyvinhän se, mutta kova ikävä varmasti tulee. Samoin Sulolle mutta Sulo osaa "hallita" ikävän, okei en osaa yhtään selittää mutta toivottavasti ymmärsitte. Mullekin tulee ikää, ei sillä, mutta se on vain yksi/kaksi päivää ♥

 
Vili 2K16
Semmoista täällä meillä on luvassa :) Nyt ei ole tullut viikkoon kirjoiteltua, johtuen kokeista ja jne. mutta lupaan, että nyt lähiaikoina tulee toinenkin postaus ennen kuin viikko on mennyt! Kiitos kun luit, palaillaan seuraavassa postauksessa, Heippa! ♥ ps. Näistä kuvista vain yksi oli 2K16 otettu, pahoitteluni siitä. Syy on se, että en ole ehtinyt siirtää kamerastani taas pitkään aikaan kissakuvia, ja nyt tuokin kuva on instagramistani :) Mutta Ensikertaan, Morops ♥

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Meneepä aika nopeasti!

Terve!
Viimekerrasta onkin rutkasti aikaa. En tiedä olenko laiska vai miksi käytän taas tätä samaa kuvaa, mutta ainakaan tällä hetkellä en voi siirtää kamerastani uusia tulokkaitakaan. No ei anneta sen haitata, vaan mennään suoraan asiaan!

Kesä tuleekin aika nopsaan, eikös? Nyt on jo maaliskuu, sitten huhti- ja toukokuu ja kesäloma! Yes! Kesällä postailen useammin, sillä kun mökille lähdemme kisujen kanssa, saattaa tapahtua mitä vain lyhyellä ajalla :D Viime kesänä mm. Vili tippui järveen, Sulo kiipeili ainakin 2m korkeuteen puihin, molemmat seikkailivat ties missä ja pihassa juostiin kovaa vauhtia! Oli mukava kesä ♥♥

Semmoista on uskoakseni jälleen luvassa. Sorsia ei niin paljon valitettavasti näkynyt kuin viimevuonna, tai no,

jos ne olisivat jälleen tulleet rantaan, olisivat saattaneet
päätyä kissojen suupaloiksi. 

Mutta palataas nyt sitten ihan talvioloihin :) Tästä tulee kyllä aika sekava
postaus, sillä pää on vähän kipeä ja aika kuumakin on... Mutta 
pitäähän tätä päivittää!

Kesällä.. Ikävä tulee!



















Minulla oli tässä viime viikko lomaa, hiihtis nimittäin! Hiihdettyä ei tullut, mutta moottorikelkalla kyllä ajeltiin. Talven paras juttu on moottorikelkkailu, koska... se vaan on niin parasta! Tuuli tuivertaa, kova vauhti, ihanat maisemat ☻♥ Harmi vain, että jäällä oli jossain paikoin aika paljon vettä, niin se vähän vaikutti ajopaikkoihin, vauhtiin yms. Nytten kun loma loppui siellä on kuulemma hyvät kelkka säät, voi hitsi! Noo, viikonloppuna ehkä pääsen mökille!  Toivotaan ☼ Muutenkin lomalla oli hyvä sää, aurinko paistoi, ei satanut vettä ja oli melko lämmin :)

Loma oli siltäkin osalta ihana, että sain olla joka päivä kissojen kanssa reilusti! Kun arkena lähinnä vain iltaisin läksyjen ja kokeisiin lukemisen jälkeen. Vilikin nukkui sylissäni, Aww ♥ Ovat ne ihania! Sulo tykkää nukuaan nukkua meidän säkkituolissa :D Ja ollaan annettu nyt katsella ikkuasta ulos oikein ikkunalaudalta, siitä eteenkin Sulo tykkää! Se, miksi emme aiemmin antaneet niiden siinä olla on se, että ne voivat tiputtaa meidän pari "lintua" siitä. 

Ja ovat ne kaksi jotain hieman tuhmaakin tehneet:
OPPINEET AVAAMAAN VÄLIOVEMME!
Tai siis semmoisen ulko-ovea edeltävän oven.... Se ei ole ollenkaan hyvä, sillä jos tulee huolimattomasti sisään, vaikka että pitää hetken ovea auki ja putsaa rappusilta ovet, kissat saattavat luirahtaa ulos... Pitää olla varuillaa, etteivät karkaa. 



 Mutta kiitos kun luit, oli mukava päivitellä tätäkin :) Palaillaan asiaan ensikerralla, moikka!
                                                                             ♥